IIVARI
KALLIOMÄKI 127
Yrittäjän asenteella,
Naantalin parhaaksi


Naantali on kotini ja sydämeni asia
Olen asunut Naantalissa pitkään, ja minulle tämä kaupunki on ennen kaikkea onnellisen elämän saaristokaupunki. Olen ylpeä siitä, että Naantali on tarjonnut minulle ja perheelleni turvallisen ja viihtyisän ympäristön elää ja kasvaa.
Haluan, että kaupunkimme tarjoaa parhaan mahdollisen ympäristön yrityksille kasvaa ja menestyä. Naantalin elinkeinorakenne on muutoksessa, ja tarvitsemme uutta kasvua.

Iivari Kalliomäki – yrittäjän asenteella, Naantalin parhaaksi
Olen pitkän linjan yrittäjä Naantalista. Johdan hallituksen puheenjohtajana Esteri Groupia, joka on paitsi kotimainen pelastusalan huippuyritys, myös perheyritys. Meillä on vahva yhteinen tehtävä: turvata ihmishenkiä ja omaisuutta korkealaatuisilla palokalusto- ja sammutusvälineillä. Yrittäjyys on verissäni, ja olen saanut oppini jo lapsuudesta asti perheyrityksessä juoksennellessani.
Matkani yrittäjäksi ei ollut kuitenkaan itsestäänselvyys. Koulujen ja armeijan jälkeen hakeuduin virkamieskoulutukseen ja työskentelin vuosia vaativissa tehtävissä vankeinhoidossa. Siellä opin ihmismielen moninaisuudesta ja siitä, miten haastavissakin tilanteissa tarvitaan ratkaisukeskeistä ajattelua.
Sattuman kautta päädyin autokauppaan ja löysin kaupankäynnin luonnolliseksi osaksi itseäni. Myöhemmin vaihdoin kalustealalle, jossa opin liikevaihdon kehittämisestä ja budjetoinnista. Nämä kokemukset antoivat minulle valmiudet palata perheyhtiöömme ja lunastaa Veikko Nummela Oy (tuleva Esteri Group) takaisin sukuun. Se oli yksi elämäni tärkeimmistä valinnoista – valinta, jota en ole koskaan katunut.
Vapaa-ajallani nautin veneilystä saaristomerellä, ralliautoilusta sekä kulttuurista sopivissa määrin. Naantalin luonnon ja saariston hyvinvointi on minulle sydämen asia.
Numeroni on 127.

Tavoitteeni Naantalissa

Yrittäjäystävällinen Naantali: Haluan, että kaupunkimme tarjoaa parhaan mahdollisen ympäristön yrityksille kasvaa ja menestyä. Naantalin elinkeinorakenne on muutoksessa, ja tarvitsemme uutta kasvua.

Liikenne ja saavutettavuus kuntoon: E18 Naantali-Raisio -kehätie on saatava toteutettua. Lisäksi raideyhteyksien selvittäminen Naantalin ja Turun välillä avaisi uusia mahdollisuuksia niin elinkeinoelämälle kuin asukkaillekin.

Kestävä talous ja laadukkaat palvelut: Naantalin talous on pidettävä vakaana, jotta verotus pysyy kilpailukykyisenä ja voimme turvata laadukkaat palvelut kaikille kuntalaisille. Panostan erityisesti lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin.
#iivari127
Blogi
Haave, tavoite ja toteutus. Yrittäjän asenteella Naantalin parhaaksi
Vaalipäivään on tasan viikko. Vaikka tätä tehdään suurella sydämellä ja isolla porukalla, tämän sunnuntain blogin aiheet ovat henkilökohta...
Lue lisää -->Saaristomeren pelastaminen on kriisin hoitoa, ei oman edun vaalimista
Turun Sanomissa julkaistiin (1.4.) artikkeli saaristomeren tukikuvioista ja Fertilex Oy:n kokemasta puoluepoliittisesti värittyneen ympäristöpoliti...
Lue lisää -->Lasten ja nuorten syrjäytymiseen on puututtava – 5 keinoa
Lasten ja nuorten syrjäytyminen on yksi yhteiskuntamme suurimmista haasteista. Samanaikaisesti on pakko olla toiveikas ja nähdä mahdollisuuksia par...
Lue lisää -->Rautatien tuoma tulevaisuus Naantalille
Rautatieyhteys Naantalin ja Turun Kupittaalle on mahdollisuus. Osa päätöksistä tehdään nyt. Turun Sanomat uutisoi (TS 22.3. linkki artikkeliin, ...
Lue lisää -->Turvallinen ja toimiva Naantali ei ole sattumaa
Hyvinvoiva kunta voi tarkoittaa kauniita maisemia ja siistejä katuja. Mutta se ei riitä. Hyvinvoiva kunta tarkoittaa ennen kaikkea turvallisuutta, t...
Lue lisää -->Veronkorotusten tie on umpikuja
Naantali on upea kaupunki, mutta sen tulevaisuutta ei voida rakentaa veronkorotusten varaan. Meidän on ymmärrettävä, että jokainen euro ja sentti...
Lue lisää -->Tervetuloa Iivari Kalliomäen vaaliblogiin!
Tänään avautuvat vaalisivuni, ja samalla starttaa myös tämä blogi, jossa pääset tutustumaan ajatuksiini, mielipiteisiini ja siihen, millaisia ...
Lue lisää -->